Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tänne kirjoitan omia tarinoita tallipäivistä (:

16.02.-12
Pikku-Sunnie

Päivällä lähdin hakemaan Roosaa ja Sunnieta tarhasta. Molemmat seisoivat tarhan keskellä, Roosa mussutti heinää ja Sunnie tarkasteli ympäristöä kiinnostuneena. Kun avasin porttia, se nosti katseensa minuun.
"Hei pikkutyttö", tervehdin varsaa. Hontelo tamma hörähti epävarmasti, mutta lähti sitten kävelemään luokseni. Roosa hörähti kiukkuisesti, ja Sunnie pysähtyi katsoen emäänsä.
Kävelin Roosan luokse ja kiinnitin riimunnarun sen riimuun. Sunnie seurasi kiltisti perässä kun talutin Roosan talliin. Laitoin molemmat karsinaan, ja päätin harjata Roosan. Samalla voisin totuttaa Sunnieta harjaamiseen. Hain Roosan harjat, ja ihmetyksekseni Sunnie ei piitannut harjaamisesta ollenkaan. Se oikeastaan nautti siitä! Sunnien alahuuli lerpsotti ja pikkutamma nosti päätään nautinnollisesti ylös.

jatkuupi

 

01.02.-12
Minimies

Päätin heti aamusta ratsastaa Minillä. Kolmivuotias shettispoju seisoi viekkaan näköisenä tarhan perällä, aivan kuin se tietäisi, että yrittäisin pian saada sen pois tarhasta. Töihin. Siitä sanasta Mini ei liiemmin pitänyt; se halusi olla villi ja vapaa, ja hurmata itselleen kaikki tallin tammat. Nupilla ei varmasti olisi ollut siihen sanomista, mutta Butter ja Rappe varmasti puuttuisivat peliin. Menin valkoisten puuaitojen ali, ja rapistelin taskua. Miniä ei ollut helppo huijata. Mini oli kentän viereisessä tarhassa, seuranaan sillä oli Rappe ja rauhallinen Nuppi.
"Minii, tule tänne pikkupoika", maanittelin oria. Se ei kuitenkaan hievahtanutkaan, vaan tuijotti epäilevästi takaisin. Kun astelin hitaasti pikkuoria kohti, kimo shetlanninponi ryntäsi matkaan, ja juoksi yhteen putkeen hurjaa pukkilaukkaa kaksi kertaa tarhan ympäri.
"Mini, nyt pysähdyt!", karjaisin. Ori teki nelihaarapysähdyksen, ihan melkein eteeni. Sain melkein napattua riimunnarusta kiinni, kun samassa se hypähti taaksepäin ja minä kaaduin päistikkaa lumihankeen. Nousin aivan lumisena ylös, ja loin pistävän katsee viekkaaseen oripoikaan. Mini hörähti innoissaan, aivan kuin se olisi nauranut!
"Senkin kakara...", mutisin, kun lannistuin kaivamaan taskustani porkkanan. Minin korvat nousivat pystyyn, ja se ravasi innokkaasti luokseni. Kun Mini rouskutti äänekkäästi porkkanaa, laitoin riimunnarun kiinni ja raahasin shettiksen portille.
"Sinä se osaat olla erittäin ärsyttävä", tuhahdin.
Talutin Minin tallin pääovesta sisään, ja laiton sen käytävälle. Hain harjapakin ja aloin hoitamaan pikkupoikaa.

Kun vartin päästä olin valmis, talutin Minin maneesiin. Se alkoi heti temppuilla kun pääsin selkään. Ensin ori ei liikahtanut milliäkään, sitten se lähti kiireisesti eteenpäin, ja suunnisti aivan minne halusi. Otin ohjat käteeni, pysäytin, ja lähdin uudestaan kävelemään. Mini alkoi lopulta rentoutua, ja pian se käveli oikein mallikkaasti. Kun otin viiden minuutin päästä ohjat tuntumalle, Mini nosti päätän ylös ja hirnui kimeästi.
"Rauhoitu nyt", taputtelin orin valkoista kaulaa. Pyysin Mini raviin, mutta samassa ori teki tiukan käännöksen ja lähti laukkaamaan aivan väärään suuntaan. Kiskaisin sisäohjasta, ja sain käännettyä shettiksen ympäri.
"Kuules herranen! Sinun täytyy lopettaa tuollaiset ryntäilyt!", moitin ponia. Yhtäkkiä Mini olikin jo aivan rauhallinen. En varmaan ikinä tajuaisi sen vilkasta aivojen toimintaa, yhdessä hetkessä se on aivan villi ja aivan hullu, ja seuraavalla sekunnilla se on kiltti ja rauhallinen. Tulisiko tästä ponista ikinä mitään? Pyysin Minin raviin, ja poni lähti oikein nätisti ravaamaan uraa pitkin. Tein voltteja sekä kaarevia uria, eikä Mini ollut ikinä kulkenut niin hyvin.

Tunnin työskentelyn jälkeen kävelin loppukäynnit.
"Ehkä olisi ensimmäisten kisojen aika? Olet nykyään välillä aika hyvä", mietiskelin. Ehkä voisin osallistua jonkun tallin koulukisoihin? Tai sitten tehtävärataan. Ei sitä koskaan tiedä...

 

27.01.-12
Daisyn ja Butterin villi päivä

Iltapäivällä jaoin heiniä hevosille tarhoihin. Perjantaipäivä oli kaunis, ja melko kylmä. Pakkasta oli tullut ihan reilusti, melkein 20 astetta. Vihdoin tuli kunnon talvi!
Rappe seisoi odottavan oloisena tarhassa, ja tuijotti tiiviisti kottikärryjä, joka oli kukkurallaan heinää.
"Olet kyllä aika herrasmies, Rappe", naurahdin, ja heitin ruunalle kasan heinää. Se painoi heti päänsä alas ja alkoi syömään. Päätin ratsastaa tänään pari hevosta tänään, ehkä Butterin ja Daisyn.

Viisitoista minuuttia myöhemmin harjasin Butteria käytävällä. Se seisoskeli siinä tyytyväisenä, ja tarkasteli ympäristöä. Suin Butterin nopeasti puhtaaksi, koputin tilsat pois kavioista, laitoin suojat ja varustin sen. Talutin pian ruunan maneesiin, ja kiristin vyötä. Laskin jalustimet, mutta huomasin, että vasen jalustinhihna oli melkein katki. 
"Ärh, pakko sitten mennä ilman satulaa", mutisin, ja nostin satulan katsomon aidalle. Kiipesin penkin avulla selkään, mutta huomasin juuri, että Butterilla ei taidettu aiemmin olla menty ilman satulaa. Se nimittäin hyppäsi suoraan pystyyn, ja onneksi onnistuin takertumaan ruunan kaulaan. Butter veti riehakasta rodeota pari kierrosta, mutta tajusi sitten että ei saanut minua alas selästään.
"No niin. Hyvä hevonen", taputin Butterin kaulaa, mutta se tuntui vieläkin epäluuloiselta. Ehdin ratsastaa pari kierrosta pitkin ohjin, ja kun aloin ottamaan ohjia tuntumalle, Butter heitti suuren pukin, teki äkkikäännökseni ja lähti uudestaan rodeota pitkin maneesia. Kun se juoksi melkein päin seinää, minulla ei ollut enää mahdollisuuksia pysyä selässä. Lensin kaaressa maneesin hiekkaan, ja jäin istumaan odotellen, että Butter rauhoittuisi. Samassa se teki äkkipysähdyksen, ja käveli rauhallisesti luokseni. 
"Senkin hassu hevonen", sanoin puoliksi vihaisena ja puoliksi huvittuneena. Nousin takaisin selkään, otin ohjat tuntumalle ja aloin ravaamaan. Butter alkoi vihdoin rentoutua, ja kulki oikein nätisti muodossa. Pitkällä sivussa ruuna pääsi vähän liikaa kiihdyttämään, joten pukitti pari kertaa, ja nosti laukan.
"Hei, rauhassa nyt!", sanoin kääntäen Butterin päätä seinää kohti. Butter kuitenkin yritti ryöstää maneesin keskelle, mutta pidin tiukan tuntuman ulko-ohjalla, ja Butter nöyrtyi ravaamaan kiltisti uraa pitkin.

Ratsastin noin puoli tuntia, koska en viitsinyt rasittaa Butteria enenpää. Sillä ei oltu luultavasti ratsastettu ilman satulaa, joten oli järkevänpi lopettaa hyvään suoritukseen. Vein Butterin takaisin talliin, hoidin sen, ja talutin tarhaan. Seuraavaksi olisi Daisyn vuoro. Hain tamman tarhasta, ja päätin mennä silläkin ilman satulaa. Kiinnitin Daysin käytävälle ja aloitin harjaamisen. Uppouduin omiin ajatuksiini. Mietin kaikenlaisia kilpailuita, joihin olisi tosi kiva osallistua. Butterillakin olin menossa Ianin kouluvalmennukseen. Se tekisi Butterille hyvää, ja myös minulle. Suitsin tamman ja talutin sen maneesiin. Nousin ripeästi selkään ja lähdin kävelemään uralle. Samassa lunta tipahti maneesin katolta, ja Daisy sai sätkyn. Se ryöstäytyim kääntyi ympäri ja pukitteli pitkin maneesia. Olin ollut ihan omissa ajatuksissani, joten selässä pysyminen oli työn ja tuskan takana. Tarrauduin kiinni harjaan ja puristin itseni kaulaa vasten. Sain onnekseni pysäytettyä sen seinään.
"No niin Daisy. Ei ole mitään hätää", sanoin rauhallisesti, ja otin ohjat tuntumalle, ihan kaiken varalta. Lähdin ravailemaan, ja oli tosi hankala istua Daisyn melko pomppivissa askeleissa. Daisy asettui kivasti, ja venytti kaulaa. Lopulta se rentoutui niin, että nöyrtyi kulkemaan oikein kauniissa muodossa. Minulle alkoi tulla kylmä, joten lopetin taas puolen tunnin työskentelyn jälkeen. Tämä päivä oli oikein vauhdikas heppapäivä!

 

02.01.2012
Minin ratsastelua

 

Heräsin aamulla aikaisin, ja katsahdin ulos ikkunasta. Lumihiutaleet leijailivat hiljalleen pihamaalle, ja tallista kuului ärtynyttä pauketta. Ponit kaipasivat jo aamukaurojaan. Nousin ylös, ja puin nopeasti päälleni.
Miesystäväni paistoi lettuja keittiössä, ja juoksin portaat alas. Santeri kysyi, halusinko odottaa lettujen valmistumista, mutta kieltäydyin, ja sanoin meneväni ruokkimaan ponit.

Tallissa oli kamala melu, kun shettisori Mini paukutti raivoissaan karsinan ovea.
"Sinulla ei sitten ole minkäänlaisia käytöstapoja", mutisin, ja menin rehuvarastoon hakemaan ruokaämpäreitä. Kun tulin takaisin kuusi ämpäriä käsissäni, hyvä kaverini Saana ilmestyi talliin.
"Huomenta Ninnu! Mitäs tänään aiot?", tämä tervehti iloisesti.
"No huomenta vaan! Ajattelin käväistä Minin selässä, ja ehkä ravatakin. Se on aika temperamenttinen", sanoin.
"No, onhan se, voin ottaa sen liinaan, kun ratsastat", Saana ehdotti.
"Käyhän se", vastasin, ja kaadoin kaurasekoituksen Daisyn ruokakippoon. Annoin osan ämpäreistä Saanalle, ja hän lähti jakamaan ruokaa käytävän toisesta päästä.
"Tein tarjouksen semmoisesta shettisorista", sanoin ohimennen.
"Taasko shettisori?", Saana ihmetteli.
"Niin, voihan sen ruunata. Ja se on kiltti, eikä nuori".
"No, voihan sen sitten laittaa Minin seuraksi", Saana keksi.
Jaoimme ruoat loppuun, ja jätimme hevoset mussuttamaan kaurojaan ja heiniään.
Kävimme sisällä syömässä lettuja, ja palasimme pian takaisin talliin. Mini seisoi karsinassa valmiina töihin,
joten
otin sen käytävälle hoidettavaksi. Kimo shettisori steppasi paikallaan kun harjasimme sitä, ja melkein tallasi varpailleni.
"Mini, seiso nyt paikallasi!", karjaisin lopulta ponille. Se katsahti minuun pelästyneesti, mutta rauhoittui vihdoin. Saana laittoi pikkuorille varusteet, ja minä menin varustamaan itseni. Laitoin turvaliivin, ihan vain siltä varalta että villi shetlanninponi saattaisi tiputtaa minut. Tuskinpa. Mutta aina on oltava varovainen.

Pian talutimme intoa täynnä olevan Minin kentälle. Saana otti sen liinaan, ja minä kiipesin selkään.
"Apua, tää tuntuu ihan hirveän heikolta. Olen Minin selkään jo liian painava!", valitin noustessani ponin satulaan.
"Pyhpah. Mini on reipas ja vanha nuoripoika. Se jaksaa kantaa vaikka elefantin", Saana vakuutti.
Ohjasin Minin isolle ympyrälle, ja maiskutin sitä eteenpäin. Mini jännittyi selästä, ja tuntui tutkailevan, mikä siellä selässä oikein oli.
"Minä täällä vain Mini", rauhoittelin. Parin käyntikierroksen jälkeen maiskutin ponin raviin. Mini lähti aluksi ihan nätisti, mutta heitti sitten ison pukin. Tarrauduin kiinni harjaan, ja pidätin ohjista. Istuin tiiviimmin satulaan, ja yritin hidastaa. Mini pukitti uudestaan ja nousi äkillisesti pystyyn. Olin noussut jo pari kertaa Minin selkään ja kävellyt, mutta ravista poni ei tykännytkään...
Nojauduin eteenpäin, ja maiskutin. Jos Mini pukitti, sitä ei pidättelemällä saisi rauhoittumaan.
Mini lähti kiitoravia eteenpäin ja pukitti välillä raivoisasti.
"Pyydä eteenpäin!", Saana ohjeisti pitäen tiukasti liinasta kiinni. Istuin tiiviisti satulassa, kun Mini ravasi nopeasti eteenpäin. Pidätin sitä, sillä ei saisi nostaa laukkaa. Koulutuksessa ei saisi edetä liian nopeasti.
Kun Mini oli ravannut mielestään tarpeeksi pitkään, se hidasti käyntiin, ja näytti aika tyytymättömältä. Se ei ollut saanut minua tiputettua.
"Ainakin siitä tulee aika eteenpäinpyrkivä, jos se aina tekee noin", Saana naurahti.
"Toivottavasti! Haluaisin saada sillä yhdet kisat käytyä, ja sitten antaisin sen mahdolliselle hoitajalle ratsastuskäyttöön", sanoin taputtaessani oria kaulalle. Se puuskutti vähän, mutta tuntui silti olevan täynä energiaa. 
"Pikkuori halusi vähän esitellä mitä osaa. Katsopa kun Santeri on tuonut Daisyn ulos", Saana vinkkasi kohti kentän vieressä olevaa tarhaa. Siniloiminen Daisy tarkkaili ratsukkoa uteliaana. 
"No, eipä ihme että ei meinannut pysyä käsissä. Daisy on nätti tyttö", nauroin. 
  Ravasimme vielä ihan vähäsen, ja annoimme sitten Minin kävellä. Pysäytin sen parin kierroksen jälkeen, ja Saana hinasi liinan lyhyeksi, ja tuli viereemme. Hän talutti Miniä kierroksen verran kentän ympäri, ja sitten pysäytti. 
"Taitaa pikkuselle jo riittää. Katso, se on ihan väsynyt", Saana sanoi ja naurahti.
Nousin alas Minin selästä, ja kappas. Se tosiaan oli väsynyt ja rauhallinen. Talutimme sen talliin ja jätimme käytävälle. Otin satulan ja suitset pois, ja katsahdin tallin avoimesta ovesta ulos.Ulkona satoi hiljalleen lunta. 
"Maneesi on pakko korjauttaa. Muuten siitä ei tule mitään", sanoin harjaten Minin selkää. 
"Niin. On jo aika kylmä, vaikka talvi on ollut aika huonoluminen", Saana vastasi.
"Hm. Kentällä on huono ratsastaa. Lähdetäänkö maastoon?".
Saana mietti hetken. 
"Saanko ottaa Daisyn?", hän kysyi lopulta. 
"Siitä vaan. Minä otan Nupin", naurahdin. 
"Nuppi ei jaksa liikkua mihinkään!", Saana kikatti. 
Laitoimme Minin karsinaan ja sille fleeceloimen. Kun he palaisivat maastosta ottaisin loimen pois ja veisin sen ulos. Santeri oli laittanut jo kaikki ulos ja lähtenyt töihin. Haimme Nupin ja Daisyn sisälle, ja aloimme käytävällä laittaa niitä kuntoon. Nuppi oli umpiunessa jo heti kun se seisahtui käytävälle. Vuonohevosruuna oli totisesti todella laiska. Se oli silti uskomattoman mukava ratsu, koska sillä oli niin pehmeät askeleet. Satuloin ruunan, ja aloin lämmittämään kuolaimia. Saana oli juuri laittanut Mill's Daisylle suitset, ja laittoi juuri kypärää päähän. Suitsin Nupin nopeasti, ja talutin sen pihamaalle. Talli oli samassa suunnassa kuin tie, joka meni Damin ohitse. Tallia vastapäätä oli valkoinen päärakennus. Päärakennuksen vieressä oli puutarha,  joka oli nyt ohuen lumikerroksen peittämä. Puutarhan vieressä oli suuri puu, jonka toiselta puolelta meni polku nurmikon yli tarhoille. Tarhojen vieressä oli kenttä. Tietenkään nurmikkoa ei ollut, koska lumi oli peittänyt kaiken. 
Nousimme selkään, ja lähdimme ratsastamaan tielle. 

Tunnin lenkin jälkeen palasimme tallin pihaan. Hoidimme hevoset pois, ja vein Minin ulos. 
Saana joutui lähtemään kotiin, ja minä päätin mennä keittämään kuumaa kaakaota. Se tekisi terää
lumisen lenkin jälkeen.

° loppu °


 

©2019 Virtuaalitalli Dami - suntuubi.com